Blogi ostosten maailmasta

« takaisin kotisivulle (homepage)

Ristilaser on tarkka mittaustyökalu

Julkaistu

Remontointi tulee yleensä tarpeelliseksi jokaiseen asuntoon jossain vaiheessa. Kaikki kodin pinnat ja materiaalit kuluvat ajan myötä ja vaativat usein jonkinlaista korjausta tai uusimista, että koti pysyisi viihtyisänä ja kauniina. Joskus myös vanha sisustus alkaa kyllästyttämään ja koti kaipaa pientä piristystä ja päivitystä. Monille sisustaminen ja remontointi on rakas harrastus, jonka parissa vietetään mielellään vapaa-aikaa uusia suunnitelmia kodin piristykseen miettien, sisustuslehtiä ja blogeja selaillen ja lopuksi tuumasta toimeen ryhtyen. Toisille remontointi tai sisustus ei ehkä ole yhtä suuri intohimo, mutta kauniissa ja hyvin suunnitellussa tilassa viihtyy silti varmasti jokainen. Olipa remontti- tai päivityssuunnitelma millainen tahansa, tarvitaan siihen hyvät työkalut, joilla työn tekeminen sujuu helposti ja tarkasti, ja joiden avulla päästään haluttuun lopputulokseen.

Hyvät työkalut saavat remontoinnin sujumaan mukavasti

Aina remontin tai päivityksen tarve ei ole suuren suuri, eikä kodin ilmeen piristämiseen välttämättä tarvitse ostaa uusia huonekaluja tai tehdä isoa remonttia. Joskus siihen saattaa riittää esimerkiksi vaikka tavaroiden järjestyksen vaihtaminen, uuden kuvan seinälle ripustaminen tai vaikkapa kodin yhden seinän maalaaminen tai tapetoiminen. Toisinaan taas esimerkiksi kylpyhuoneen tai keittiön laatat ovat ajan myötä kuluneet tai rikkoutuneet niin, että ne täytyy vaihtaa uusiin. Työkalut kehittyvät myös kokoajan ja toisinaan uudemmat keksinnöt tai muut erikoistyökalut saattavat tarjota helpompia tapoja työskentelyyn. Esimerkiksi viimevuosina ovat myös tavallisten remontoijien suosioon nousseet erilaiset lasertyökalut, kuten ristilaser, joka helpottaa esimerkiksi taulujen ripustamisessa, hyllyjen kiinnittämisessä tai sokkeleiden rakentamisessa.

Lasertyökalut helpottavat monia työvaiheita

Remontoidessa ja rakentaessa tarvitaan monenlaisia työkaluja, joiden laatu ja tarkkuus takaavat sen, että työskentely on mukavaa ja turvallista ja jälki näyttää hyvältä. Monissa kodin remonttitarpeissa, kuten laatoituksessa, väliseinien rakentamisessa, hyllyjen asentamisessa tai valaisimien ripustamisessa ristilaser on erittäin toimiva työkalu. Vatupassin sijaan käytettynä ristilaser vapauttaa molemmat kädet työskentelyyn ja sillä voi myös heijastaa suoran linjan lattiaan, seinään ja kattoon samanaikaisesti. Myös laattojen kohdistaminen on sen avulla helppoa ja hyllyt ja taulut saa vaivattomasti rakennettua ja ripustettua suoraan. Toimivat ja laadukkaat työkalut löydät asiantuntevalta jälleenmyyjältä.  

Lisätietoa lasertyökaluista voit lukea esimerkiksi STC-Trading Oy sivuilta.


jaa